Colosseum
Colosseum (lat.; ital. il Colosseo), alun perin Flaviusten amfiteatteri (lat. Amphitheatrum Flavium), on Rooman keskustassa sijaitseva amfiteatteri. Rakennukseen mahtui alun perin 45 000 - 50 000 katsojaa ja sitä käytettiin gladiaattoriotteluihin sekä muihin julkisiin spektaakkeleihin. Colosseum sijaitsee Forum Romanumin itäpuolella. Sen rakentaminen aloitettiin vuosien 70 ja 72 jaa. välillä keisari Vespasianuksen käskystä. Rooman keisarikunnan suurin amfiteatteri valmistui vuonna 80 jaa keisari Tituksen alaisuudessa ja siihen tehtiin muutoksia keisari Domitianuksen valtakaudella.[1]
Colosseum pysyi käytössä lähes 500 vuotta ja viimeiset merkinnät siellä pidetyistä kilpailuista ovat 500-luvulta, vaikka Rooman valtakunta oli romahtanut jo vuonna 476. Perinteisten gladiaattoriotteluiden lisäksi Colosseumilla järjestettiin muitakin tapahtumia, kuten meritaisteluita, eläinten metsästyksiä, teloituksia, vanhojen taistelujen uusintoja ja draamoja jotka pohjautuivat klassiseen mytologiaan. Rakennuksen käyttö viihdekäytössä loppui varhaiskeskiajalla. Myöhemmin sitä on käytetty muun muassa asuntoina, työpajoina, uskontokuntien asuinpaikkana, linnoituksena, kivilouhoksena ja kristillisenä pyhäkkönä.
Vaikka Colosseum on nykyään pahasti vaurioitunut maanjäristyksien ja kivenryövääjien takia, on se ollut pitkään Rooman keisarillisen vallan ikoni ja on yksi parhaiten säilynyt esimerkki roomalaisesta arkkitehtuurista. Arkkitehtonisesti Colosseum on sekoitus antiikin Kreikkaa ja Roomaa ja siinä yhdistyvät kreikkalaiset kapiteelit ja roomalaisten etruskeilta omaksuma kaariholvaus. Colosseum on modernin Rooman yksi suosituimmista nähtävyyksistä ja sillä on yhä läheiset suhteet katoliseen kirkkoon ja paavi johtaa soihtukulkuetta "Ristin tiellä" Colosseumille jokaisena pitkäperjantaina.
Nimitys Colosseum otettiin käyttöön vasta keskiajalla. Nimi tulee joko rakennuksen suuresta koosta tai sen lähistöllä aikoinaan sijainneesta keisari Neron kolossaalisesta patsaasta.
[wikipedia]

